fbpx

Sofia Kivekäs

Sofia Kivekkään ja telinevoimistelun suhde on ollut todellinen rakkaustarina. Ensikosketus lajiin tuli vain kolmen vuoden iässä, ja kuusivuotiaana hän vaihtoi kilparyhmään. Sen jälkeen tie on vienyt liiton valmennusryhmiin ja muun muassa Austrian Team Challengeen vuonna 2022. Palkintokaapista löytyy myös muun muassa joukkue-SM-kilpailun kultamitali.

Kaikista telineistä pitävä mutta erityisen hyvin puomilla pärjännyt Sofia pitää leipomisesta ja kavereiden kanssa hengailusta. Vaikka telinevoimistelu on sydäntä lähellä, moni muukin laji kiinnostaa. Onni suomalaisen telinevoimistelun kannalta, että lajivalinta on osunut näin.

Kilpailu Itävallassa on ollut tähänastisen uran kohokohtia. Tavoitteena on päästä vielä suuremmille areenoille kuten EM-kilpailuihin. Parhaita tunteita tuottaa kilpailussa onnistuminen ja menestyminen, ja sellaisia hetkiä hänelle voi olla vielä luvassa runsaasti.

”Parasta Espoon Telinetaitureissa on hyvä ilmapiiri eri ryhmien kesken ja kaikki kaverit.”

– Sofia EsTT:stä –

Telinetaitureiden nopeat

Minkä ikäisenä aloitit telinevoimistelun ja miksi?
Vanhemmat laittoivat 3–4-vuotiaana voimistelukouluun. 6-vuotiaana menin kilparyhmään, koska tykkäsin voimistelusta.

Seuraava askel urallasi?
Päästä edustamaan Suomea arvokisoihin, esimerkiksi EM-kisoihin.

Suurin unelmasi urheilun parissa?
Kisamatkat ja onnistumiset isoissa kisoissa.

Jos lajisi ei olisi telinevoimistelu, mikä se olisi?
Ei ehkä tällä hetkellä mikään muu päälajiksi. Monia lajeja haluaisin kokeilla.

Kisapäivän lempiateria? Entä vapaapäivän?
Kisapäivänä ei yleensä ole yhtään nälkä. Vapaapäivänä sushi.

Vapaa-ajan top 3 -virikkeet?
Leipominen ja ruuanlaitto, kavereiden kanssa olo, nukkuminen.

Mikä saa sinut nauramaan?
Kaverit.

Supervoimasi ihmisenä?
Ystävällisyys.

Haaveilemasi hetki elämässä: missä ollaan ja mitä tapahtuu?
En osaa tällä hetkellä sanoa, nauttia elämästä.

Kilpailet Mineaa, Oliviaa, Neeliaa ja Iiristä vastaan 6-ottelussa, jossa on mukana hieman normaalisti voimistelun ottelusta poikkeavat lajit. Kumpi voittaa?

Tikanheitto: Minea tai Neelia hyvällä tuurilla
50m uinti: Minä tai Iiris
Tennis: Iiris
Sanasekityspeli (Alias): Olivia
Karaoke: Olivia, koska se on paras laulamaan ja improvisoimaan
10km hiihto (perinteinen): Neelia tai minä