fbpx

Riine Maarni

Isosiskon perässä voimisteluun löytänyt Riine Maarni siirtyi TeamGymiin vuonna 2012. Omalla siskolla on ollut suuri merkitys sekä lajissa että ihmisenä kehittymiselle, ja hänen perässään Riinekin on päätynyt jo nuorten maajoukkueeseen. Kenties siskokset nähdään vielä yhdessä maajoukkueessa Suomen värejä kantamassa!

Riinen mielestä parasta lajissa on uuden liikkeen onnistuminen pitkällisen treenin päätteeksi. Lajin yhteisöllisyys ja kaverit ovat kirsikka kakun päälle.

Silloin kun hän ei treenaa tai istu koulussa, Riine viihtyy kavereidensa seurassa. Sydäntä lähellä ovat myös koira ja hyvä ruoka. Suurena tavoitteena siintää Suomen edustaminen aikuisten arvokisoissa, ja periksiantamattomana luonteena Riine ei varmasti jätä kiveäkään kääntämättä saavuttaakseen tavoitteensa.

”Parasta Espoon Telinetaitureissa on kannustava ilmapiiri, kaverit ja hyvä yhteishenki.”

– Riine EsTT:stä –

Telinetaitureiden nopeat

Minkä ikäisenä aloitit voimistelun ja miksi?
Aloitin voimistelun 4-vuotiaana siskoni jalanjäljissä.

Milloin päälajiksi valikoitui TeamGym? Mikä siinä on parasta?
TeamGym valikoitui 2012 päälajiksi. Siinä on parasta kaverit, uuden oppiminen ja ikimuistoiset kokemukset.

Seuraava askel urallasi?
PM- ja EM-kisoissa Suomea edustaminen sekä itseni kehittäminen ovat seuraavia tavoitteita uralleni.

Suurin unelmasi urheilun parissa?
Suurin unelmani urheilun parissa on EM- tai PM-mitali.

Lapsuuden sankarisi? Mitä olet häneltä/siltä oppinut?
Lapsuuden sankarini oli siskoni, jolta olen oppinut monia tärkeitä elämänoppeja.

Jos lajisi ei olisi voimistelu, mikä se olisi?
Jos en harrastaisi voimistelua, harrastaisin luultavasti lätkää veljeni jalanjäljissä.

Kisapäivän lempiateria? Entä vapaapäivän?
Kisapäivän ’lempiruoka’ on puristettavat smoothiet. Vapaapäivän lempiaterioihin kuuluvat ribsit, sushi ja kiinalainen ruoka.

Oudoin kisapäivän rutiinisi?
Oudoin kisapäivän rutiini on se, että minulla on aina mukana sama rannekoru, joka on noin seitsemän vuotta vanha.

Mistä arjen aikataulusi täyttyy, kun et voimistele?
Arjen aikataulu täyttyy voimistelua lukuun ottamatta koulusta, kavereiden kanssa olemisesta sekä somettamisesta.

Vapaa-ajan TOP3-virikkeet?
Vapaa-ajan TOP3-virikkeitä ovat ruoka, koira ja läheiset.

Supervoimasi ihmisenä?
Supervoimani ihmisenä ovat periksiantamattomuus ja oikeudenmukaisuus.

Kilpailet Ronjaa vastaan 6-ottelussa, jossa on mukana alla lueteltavat lajit. Merkkaa kunkin lajin perään veikkauksesi voittajasta.

Tikanheitto: Riine
50 m uinti: Ronja
Tennis: Riine
Karaoke: Riine
FIFA: Ronja
10 km hiihto (perinteinen): Ronja

Terveisesi EsTT:n junioreille?
“Hard work beats talent when talent doesn’t work hard.”

Seuraa Riinen suorituksia EsTT:n somessa!