fbpx

Leiki & Liiku

Mitä on Leiki & Liiku?

Leiki & Liiku on päiväkotilasten iloista, ohjattua liikuntaa.  Liikuntatunti järjestetään hyvin varustellussa voimistelusalissa. Liikuntatunneille osallistuminen on säännöllistä koko lukuvuoden.

Liikunnanohjaajat ovat Voimisteluliiton koulutusjärjestelmän mukaisesti koulutettuja. Tuntisuunnitelmat vaihtuvat moduleittain lukuvuoden aikana ja kattavat liikuntataidot monipuolisesti.

Pilottiin osallistuvat elokuusta alkaen Leppävaaran alueen eskarit ja viskarit. Toiminta toteutetaan yhteistyössä Espoon suomenkielisen ja ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen, Liikunta & Urheilu tulosyksikön ja EsTT ry toimesta.

Mitä siellä tehdään?

Jokaisella tunnilla haetaan liikunnan intoa leikin ja riemun kautta. Tavoite on saada kaikki lapset löytämään oman innostuksen lähteensä. 

Ohjaajat opastavat ja turvaavat taitojen harjoittelua eri telineillä ja välineillä.

Käytössä on trampoliineja, volttimonttuja, pehmeitä patjoja ja erilaisia ympäristöjä.

Missä ja milloin?

Säännöllinen toiminta on alkanut elokuussa 2023 upouudessa Kameleonten liikuntakeskuksessa, Leppävaarassa. Useat varhaiskasvatuksen ryhmät ovat ottaneet tuntumaa toimintaan vierailemalla voimistelusalissa Kilossa (Vitikka 4).

Lisätietoja

Marianne Uppa (marianne.uppa(at)espoo.fi)
ja Anna Holopainen (lapset(at)espoontelinetaiturit.fi)