KAUDET
Harrasteryhmien syyskausi 14.8.- 10.12.2023
Harrasteryhmien kevätkausi 8.1. – 5.5.2024
Syksyllä aloittava ryhmä jatkaa kevätkaudelle ja ilmoittautuminen kattaa automaattisesti kevätkauden, joten vuoden 2024 alussa ei tarvitse tehdä uutta ilmoittautumista. Mikäli voimistelija ei halua jatkaa syksyn jälkeen kevätkaudelle 2024, paikka ryhmässä tulee perua. Ryhmästä ei voi jäädä pois vain jättämättä tulematta paikalle, vaan paikka pitää perua erikseen, kts ohjeet alla.
Ilmoittautumalla ryhmään hyväksyt sääntömme ja ehtomme. Luethan ne hyvin ennen ilmoittautumista. Etusivulla on myös kerrottu miten toimia esimerkiksi ryhmän vaihdossa tai peruutuksissa.
MAKSUT
Asiakas saa harjoitusmaksun sähköpostiinsa ilmoittautumisen yhteydessä. Laskut tulee aina maksaa eräpäivään mennessä. Harjoitusmaksun voi maksaa myös Paytrail-verkkomaksuna. Aikuisten harjoitusmaksuihin voi käyttää Smartum- tai ePassi-seteleitä. Jäsenmaksua tai lasten harjoitusmaksuja ei voi maksaa etuseteleillä koska ne ovat henkilökohtainen etu. Eazybreak on liittynyt osaksi Epassia 1.1.2023 alkaen. Eazybreak ei toimi maksuvälineenä, Epassi toimii.
Harjoitusmaksu peritään täysimääräisenä kaikilta 8.10.2023 mennessä aloittavilta. Kun ilmoittautuminen on tehty tämän jälkeen, maksu on puolet harjoitusmaksusta (+ jäsenmaksu 25 euroa). Kevätkauden täyden maksun päivämäärä on 11.3.2024 ja sen jälkeen aloittaville maksu on puolet harjoitusmaksusta (+ jäsenmaksu 25 euroa).
Laskut näkyvät myös myClubissa voimistelijan tiedoissa, josta ne voi tarvittaessa tulostaa. Muistutuslasku lähetetään myös sähköpostitse. Maksamattomat harjoitusmaksut toimitetaan perintätoimistolle perittäväksi.
Harjoitusmaksun lisäksi laskutetaan kaikilta ryhmissä voimistelevilta seuran 25 euron jäsenmaksu (1.8.2023-31.6.2024).
KOKEILUMAKSU JA PAIKAN PERUMINEN
Voimistelijalla on mahdollisuus peruuttaa paikkansa ryhmässä ennen kolmatta peräkkäistä harjoituskertaa, jolloin palautamme harjoitusmaksun ja jäsenmaksun sekä perimme 20 euron varausmaksun. Varausmaksu astuu voimaan, mikäli peruutus tehdään viimeistään 48h ennen kolmatta peräkkäistä kertaa ilmoittautumispäivästä lähtien. Mikäli peruutus tehdään 48 tuntia ennen ensimmäistä harjoituskertaa ilmoittautumisesta lähtien ei kausi-, jäsen- tai kokeilumaksua peritä.
Pidennetty kokeilujakso. Mikäli peruutus tehdään ennen kuudetta kertaa (viimeistään 48h ennen) peritään puolen kauden maksu.
Kun voimistelija saa paikan ryhmästä (myös jonopaikalta) voi hän käydä kokeilemassa ryhmää sen kahdella ensimmäisellä peräkkäisellä harjoituskerralla paikan vahvistumisesta lähtien. Kokeilusta veloitamme 20 euron
kokeilumaksun. Veloitus on sama, vaikka ryhmää kokeillaan vain kerran.
Mikäli voimistelija jättää ensimmäisen tai toisen kerran väliin niin
sitä ei voi korvata myöhemmin vaan tällöin astuvat voimaan seuran
yleiset peruutusehdot.
Kokeilun jälkeen voimistelijan tulee perua paikka 48 h ennen kolmatta peräkkäistä harjoituskertaa, jos hän ei jatka kyseisessä ryhmässä. Jos peruutus tapahtuu kolmannen kerran jälkeen mutta (viimeistään 48h ) ennen kuudetta kertaa, niin perimme puolen kauden maksun. Vastaava maksu peritään myös silloin, jos ilmoittautuminen tapahtuu kauden kesken ja peruutus tehdään ennen kuudetta kertaa ilmoittautumisesta.
Paikan peruutus on tehtävä joko myClub järjestelmässä viestilllä tai lähettämällä sähköposti osoitteeseen info@espoontelinetaiturit.fi.
Ilmoitus ohjaajalle, laskun maksamatta jättäminen tai puhelinsoitto ei riitä paikan perumiseksi!
RYHMÄN VAIHTO KESKEN KAUDEN
Ryhmän vaihto on mahdollista kesken kauden, jos voimistelija saa
paikan varasijalta tai jos halutussa ryhmässä on tilaa.
Ensin varmistetaan paikka uudessa ryhmässä (jonopaikan vapautuminen tai ilmoittautuminen). Tämän jälkeen voimistelijan tulee välittömästä perua vanha ryhmä myClubin
kautta viestillä tai sähköpostilla (info(at)espoontelinetaiturit.fi). Koska uuden paikan vastaanottamisesta muodostuu lasku, tulee voimistelijan olla välittömästi yhteydessä osoitteeseen
toimisto(at)espoontelinetaiturit.fi laskutuksen korjauksen vuoksi.
Peruutus on tarpeellista, koska useat jäsenet osallistuvat kahteen ryhmään eikä seura voi tietää ketkä haluavat osallistua vain yhteen.
Ryhmän vaihtamisesta ei mene ylimääräistä maksua, vaan katsomme ryhmien mahdollisen hintojen erotuksen sen keston ja hinnan mukaan.
Jos ryhmää ei peruta sääntöjen mukaisesti veloitamme päällekkäisten ryhmien harjoitus kerroista 15 euroa/tunti kunnes voimistelija peruu ryhmän.
RYHMÄN LAKKAUTUS
Jos ryhmän osallistujamäärä jää alle puoleen ryhmän koosta voidaan ryhmä perua seuran toimesta ja silloin myös suoritetta maksu palautetaan kokonaisuudessaan.
Tapahtumista tiedotetaan pääsääntöisesti sähköpostitse ja seuran nettisivuilla www.espoontelinetaiturit.fi. Vanhempien tulee tarkistaa ja tarvittaessa päivittää omat ja alaisuudessaan olevien lasten yhteystiedot myClubissa. Varmistattehan, että lasten tiedoissa ilmoitettu huoltajan puhelinnumero ja sähköpostiosoite ovat omissa lokeroissaan, ei vain lisätiedoissa. Kun tiedot ovat aina ajan tasalla niin taataan edellytykset sujuvalle yhteydenpidolle kauden aikana.
POISSAOLOT
Yksittäisistä poissaoloista ei tarvitse ilmoittaa ohjaajalle tai toimistolle, mikäli niin ei erikseen ole pyydetty tekemään. Satunnaisia poissaoloja ei hyvitetä eikä poissaoloa voi korvata toisessa ryhmässä. Pyrimme järjestämään kausien lopuksi ylimääräisiä maksuttomia harjoituskertoja yksittäisten poissaolojen korvaamiseksi. Yli 2 viikkoa jatkunut sairastelu tai loukkaantuminen käsitellään erikseen, jolloin on myös esitettävä lääkärintodistus. Juhlapyhistä tai niiden aatoista johtuvia vapaita ei korvata. Seura ei myöskään korvaa tuntien menetyksiä, silloin kun harjoitustila on pois käytöstä jonkin muun tahon vuoksi.
LOUKKAANTUMISET JA VAKUUTUSTURVA
Seuran kaikki harrastajat ovat vakuutettuja OP Vakuutuksen ryhmätapaturmavakuutuksella. Onnettomuustapauksissa pyydetään olemaan yhteydessä seuran toimistoon. Lisätietoa vakuutuksesta.
MAKSUN PALAUTUS
Suoritamme maksun kokonaisen/osittaisen palautuksen joissain tilanteissa. Saadaksesi maksun palautuksen lähetä toimistoomme sähköposti (toimisto@espoontelinetaiturit.fi). Viestin sisällöksi: Voimistelijan nimi, palautuksen syy (liikuntakiellosta lääkärintodistuksen kopio) ja oma tilinumero sekä BIC koodi.
Tärkeät päivät toimintavuoden 1.8.2023-31.7.2024 aikana:
2024
Tapahtumista tiedotetaan pääsääntöisesti sähköpostitse ja seuran nettisivuilla www.espoontelinetaiturit.fi. Vanhempien tulee tarkistaa ja tarvittaessa päivittää omat ja alaisuudessaan olevien lasten yhteystiedot jäsenrekisterissä. Kun tiedot ovat aina ajan tasalla, niin taataan edellytykset sujuvalle yhteydenpidolle kauden aikana.
PERHEGYMOhjattu PerheGym (perheille; 1-6v.) Kausimaksu sisältää aikuiset ja yhden lapsen. Sisarukset maksavat vain jäsenmaksun 25€. Ilmoitathan vain lapsen (ei aikuista).
LASTEN JA NUORTEN HARRASTERYHMÄT
Akrobatia, Voimistelukoulu, NinjaGym, Tyttöjen ja Poikien telinevoimistelu, Parkour, TeamGym, Freegym, Trikkaus, Trampoliini, Voimistelukoulu
Ilmoittautuminen MyClub järjestelmän kautta.
AIKUISTEN TELINEVOIMISTELU, AKROBATIA, TEAMGYM JA TRAMPOLIINIVOIMISTELU
Omatoimiharjoittelu, kehonhuolto ja kuntopiiri sisältyy aikuisryhmässä voimistelevan
kausimaksuun. Ilmoittauduthan MyClybin kautta. Ilmoittautumisesta muodostuu kuitenkin aina lasku ja silloin olethan yhteydessä laskusta osoitteeseen
toimisto@espoontelinetaiturit.fi
Muille kuin ryhmiin ilmoittautuneille henkilöille Aikuisten omatoiminen harjoittelu Tuulimäessä erillisellä maksulla. Ilmoittaudu MyClub järjestelmässä ’Omatoimi’.
MUUT RYHMÄT
Ponnarit (erityistä tukea tarvitsevat henkilöt).
JÄSENMAKSU
Jäsenmaksu 25€ maksetaan vuosittain ja se lisätään kausimaksulaskulle.
SEUROJEN OHEISHARJOITTELU
Valmennus, kesto ja hinnoittelu sovitaan tapauskohtaisesti. Yhteydenotot info@espoontelinetaiturit.fi
ALENNUS USEAMMASTA RYHMÄSTÄ
Toisesta, kolmannesta ja neljännestä harrasteryhmästä, johon voimistelija on ilmoitettu, saa alennuksen.
Alennuksen saa koko kauden (syys- tai kevätkausi) ilmoittautumisesta ohjattuun
toimintaan (pl. perhevoimistelu)
Harrasteryhmäksi katsotaan toiminta, jossa ei osallistuta liiton lisenssin
alaisiin kilpailuihin tai tapahtumiin (Lumo tapahtumiin osallistuminen, TeamGym harrastekilpa ja Tyttöjen telinevoimistelun kilpaharraste katsotaan harrastetoiminnaksi).
Alennus myönnetään maksun palautuksena. Se suoritetaan syyskaudelta marraskuun aikana hakemusta vastaan ja kevätkaudelta huhtikuussa. Alennuksen saadakseen tulee lähettää hakemus syyskaudella 15.10. mennessä ja kevätkaudella 14.3. mennessä osoitteeseen: toimisto@espoontelinetaiturit.fi. Tiedoiksi: Voimistelijan nimi, tilinumero, tilin BIC-koodi ja tilinomistajan nimi.
HARRASTEHINNASTO 2023-24 16 viikkoa | ||||
Hinnasto | ||||
2023-24 | ||||
Lapset, nuoret | ||||
45 min | 185 € | |||
60 min | 242 € | |||
90 min | 288 € | |||
120 min | 324 € | |||
150 min | 365 € | |||
180 min | 400 € | |||
210 min | 443 € | |||
240 min | 473 € | |||
PerheGym | 133 € | |||
Aikuiset | ||||
90 min | 288 € | |||
120 min | 360 € | |||
Ponnarit | 205 € | |||
Aikuisten omatoimi | 103 € | |||
Alennus kahdesta ryhmästä | ||||
45 min alennus | 70 € | |||
60 min alennus | 93 € | |||
90 min alennus | 115 € | |||
120 min alennus | 130 € | |||
PANDEMIA TAI MUISTA SYISTÄ JOHTUVAT RAJOITUKSET
Mikäli julkishallinto antaa määräyksiä toiminnan sulkemiseksi, rajoittamiseksi tai toimintaa muutoin merkittävästi koskien, toimitaan seuraavasti:
Ensisijaisesti seura pyrkii järjestämään korvaavaa salitoimintaa toimintavuoden 2023-2024 aikana 30.6.2024 saakka. Toissijaisesti suoritamme maksun palautuksen sulun ajalta, mikäli korvaavaa toimintaa ei ole pystytty järjestämään.
Espoon Telinetaiturit ry (EsTT ry)
Y-TUNNUS: Y-0460107-3
EsTT ry toimisto:
Niittyrinne 4
02270 Espoo
Postiosoite:
Espoon Telinetaiturit ry
PL 35, 02101 Espoo
Pankkiyhteys: IBAN FI91 5541 2820 0201 97
BIC: OKOYFIHH
E-laskujen vastaanotto:
Verkkolaskuosoite: 003704601073
Välittäjätunnus: Apix Messaging Oy/ 003723327487
Harjoituspaikat:
Tuulimäen väestönsuoja, telinesali,
Itätuulenkuja 9, 02100 Espoo
Mankkaan halli,
Sinikalliontie 1
02630 Espoo
Vitikan sali
Vitikka 4
02630 Espoo
Suomenojan sali
Niittyrinne 4
02270 Espoo