fbpx

FinCup 2024

15-16.11 Espoo, Tapiola

Tervetuloa neljänteen kansainväliseen FinCup-kilpailuun, joka järjestetään syksyllä Espoossa! Tapahtumassa kilpaillaan kolmessa eri lajissa ja osallistujia nähdään useasta eri maasta kotimaisten urheilijoiden lisäksi.

FINCUP KOKOAA TRAMPOLIINIVOIMISTELUN HUIPUT ESPOOSEEN

Trampoliinivoimistelu on maailmanlaajuisesti suosittu laji ja se lukeutuu myös olympialajeihin. Suomessa trampoliinivoimistelu on kasvava laji ja Espoon telinetaiturien edustajia on nähty jo useaan kertaan kansainvälisillä areenoilla, niin arvokisoissa kuin cup-kilpailuissa. Trampoliinivoimistelua voi harrastaa kilpalajina muun muassa pääkaupunkiseudulla ja Tampereella.

 

Yksilötrampoliinilla lajin huiput suorittavat kierteisiä kolmoisvoltteja jopa kymmenen metrin korkeudessa. Kilpailuissa urheilijat esittävät kaksi erilaista kymmenen liikkeen sarjaa. Sarjat koostuvat, tasosta riippuen, perushypyistä, vatsalleen-, istumaan-ja selälleen laskeutuvista hypyistä ja esimerkiksi yksöis-, kaksois- ja kolmoisvolteista. Voltteja voidaan tehdä kerien, taittaen tai suorin vartaloin. Tuomarit arvostelevat sarjan ja antavat pisteitä liikepuhtaudesta, liikkeiden vaikeustasosta sekä sen suorituksen kestosta eli lentoajasta.

 

Tuplaminitrampoliini, tuttavallisemmin DMT (double mini trampoline), on yksi trampoliinivoimistelun muodoista. DMT-trampoliinille hypätään juoksuvauhdista, tämän jälkeen trampoliinin päällä tehdään ensimmäinen liike, josta suoritus jatkuu alastulomatolle päättyvällä liikkeellä. DMT-kilpailussa voimistelija tekee niin alku- kuin finaalikierroksella kaksi erilaista kahden liikkeen yhdistelmää. Lajin huippuvoimistelijat tekevät jopa pelkästään kaksois- ja kolmoisvoltteja sisältäviä sarjoja. DMT:lla arvosteluperusteet ovat samankaltaiset kuin kilpatrampoliinilla, mutta DMT:llä arvostelussa painottuu liikkeiden vaikeustaso.

 

Synkrotrampoliinissa kahden kilpailijan pyrkimyksenä on tehdä täsmälleen samanlaiset liikkeet parinsa kanssa omilla, vierekkäin kahden metrin etäisyydellä toisistaan sijaitsevilla trampoliineilla. Oleellista on, että hyppääjät hypyissään tulevat verkolle ja lähtevät siltä yhtä aikaa. Vaikka synkrotrampoliinissa hyppysarjat eivät välttämättä ole yhtä vaativia kuin yksilökilpailussa, pitävät monet sitä näyttävämpänä lajina, ja yksinkertaisen perusluonteensa vuoksi se on myös suurelle yleisölle viihdyttävää seurattavaa.

 

Arvostelu on liikkeiden yhdenaikaisuuden arviointia lukuun ottamatta samanlainen kuin yksilötrampoliinissa. Tuomaristo koostuu neljästä arvostelutuomarista (kaksi kumpaakin voimistelijaa varten), kolmesta sarjan synkronisaatiota arvostelevasta tuomarista, kahdesta vaikeusastetuomarista sekä ylituomarista ja ylituomarin avustajasta. Jos on käytössä lentoaikakone(laskee sykronisaation), sillä korvataan synkronisaatiota arvostelevat tuomarit.

https://www.facebook.com/fincup

Lisätiedot:

Ekaterina Sorsa, estt.kate@gmail.com, +(358)45 161 7190

Yleisölle

Liput 5€, lapset alle 12v. vapaa pääsy

Aikataulut tulevat pian.

Perjantaina 15.11
9.30–21.00 Alkukilpailut

Lauantaina 16.11
10.00–16:00 Finaalit

Tulokset:

https://sporttech.io/events/c55e0e55-b458-4315-4937-fa9e1b421423/ovs/event/TRA

Seuraa livenä (YouTube)
Trampoliini (kamera 1)

Trampoliini (kamera 2)

DMT

Kilpailuluokat

  • Yksilötrampoliini:
    Tytöt ja pojat – U12, U14, U16 
    Junioritytöt ja -pojat
    Seniorinaiset ja -miehet
    Stara-kilpailu (7v. ja vanhemmat tytöt ja pojat, ei liikevaatimuksia)
  • Tuplaminitrampoliini:
    Tytöt ja pojat – U12, U14, U16 
    Junioritytöt ja -pojat 
    Seniorinaiset ja -miehet
  • Synkrotrampoliini:  Juniori tytöt ja -pojat 
    Seniorinaiset ja -miehet

Sijainti ja saapuminen

Tapiolan liikuntahalli.
Tapiolan liikuntahalli Urheilupuistontie 2,    02200 Espoo

Tapiolan liikuntahallissa pelataan mm. koripalloa, salibandya ja lentopalloa. Lisäksi hallista löytyy tilat judolle ja voimailulle. Baletille on varattu oma tila. Istumapaikkoja katsomossa on 718 ja seisomapaikkoja 380.

 Aikataulut ja yhteydet löydät helpoiten HSL:n Reittioppaasta.

 

 

Majoitus

Joukkueet vastaavat tarvitsemansa majoituksen varaamisesta itse, mutta autamme toki mielellämme sopivan paikan löytämisessä. 

Suositeltuja majoitusvaihtoehtoja, jotka tarjoavat osallistujille alannushintaisia huoneita:

 

 

Forenum Tapiola Hotel
2.2km / 31 min kävely/ 8 min autolla

Tarkista hinta ja varaa huone Forenum Tapiola Hotel

 

Sokos Hotel, Tapiola Garden 

3.3km/ 23min kävely/ 7min autolla

Tarkista hinta ja varaa huone Sokos Hotel 

FinCup 2024 somessa – seuraa ja jaa!