Poikien telinevoimistelun harrasteryhmiä harjoittelee Tuulimäen väestösuojassa (Tapiola, Espoo) arki-iltaisin ja lauantaina sekä sunnuntaina päivällä. Voimistelijat ovat iältään 6-18-vuotiaita. Harjoituskertoja on 1-3 kertaa viikossa.
2-6-vuotiaat pojat ovat tervetulleita osallistumaan jumppakoulutoimintaan. Katso lisätietoa kohdasta jumppakoulut.
Telinevoimisteluasusteeksi sopivat pojille parhaiten t-paita ja shortsit. Tossuja voi halutessaan käyttää, mutta ne eivät varsinaisesti ole tarpeen harjoituksissa. Korut ja kellot on hyvä jättää kotiin ja pitkät hiukset laittaa kiinni, jotta ne eivät häiritse temppujen harjoittelua ja avustamista.
POIKIEN HARRASTERYHMÄT KEVÄT 2012 Poikien telinevoimisteluryhmät (3.1.2012)
Ajantasalla oleva paikkatilanne selviää parhaiten jäsenrekisteristä.
Tasojen kuvaus
Alkeet = aivan alkeista alkavat ryhmät ei aiemmin harrastaneille
Alkeet Temppukouluista tuleville= Alkeisryhmä EsTT ry.n Jumppakoulun käyneille.
Taso 1 = helppo, Taso 2= keskivaikea, Taso 3= edistyneet
RYHMÄ 5-7v. pikkusalissa toimivan poikien ryhmän kuvaus, linkki.
Harjoituksissa keskitytään perinteiseen telinevoimisteluun. Harjoitukset alkavat alkulämmittelyllä, johon sisältyy perusakrobatiaa sekä venyttelyä ja lihaskuntoa kehittäviä harjoitteita. Tämän jälkeen siirrymme eri telineille tai trampoliinille ja volttiradalle.
Sisäparkour-ryhmät
Harjoitukset alkavat alkulämmittelyllä ja venyttelyllä. Sen jälkeen siirrytään Parkour- ja temppuharjoituksiin. Lisäksi tunnilla painotetaan ryhmän toiveita.
Tuntien sisällöistä voi tiedustella numerosta 050 43 484 82 (ma ja pe klo 11-13)
Viikkoharjoittelun lisäksi kaikki halukkaat voivat osallistua syyskaudella joulunäytökseen ja kevätkaudella harrastajien kilpailuihin.