Telinevoimistelu on perinteikäs yksilölaji, jossa yhdistyy kehon hallinta, voima, liikkuvuus ja reaktiokyky. Espoon Telinetaiturit tarjoaa voimistelutoimintaa eri ikäisille harrastajille ja kilpailijoille. Toimintamme on jaoteltu seuraavasti:
JUMPPAKOULURYHMÄT (alle kouluikäiset lapset, myös tytöt)
HARRASTEVOIMISTELU
KILPAVOIMISTELU
Kouluikäisten poikien kannattaa osallistua reippaasti telinevoimisteluryhmiin, sen sijaan alle kouluikäiset (3-6-vuotiaat) ohjataan ensisijaisesti temppukouluryhmiin. Kilparyhmiin mukaan haluavien kannattaa neuvotella oman ohjaajan kanssa tai ottaa yhteyttä Mati Kirmekseen (vastaava päävalmentaja).
Poikien telinevoimistelu on kuulunut EsTT:n lajikirjoon seuran perustamisvuodesta 1978 lähtien. Toiminta alkoi Tapiolan urheiluhallilla Mankkaalla, ja pyörii nykyään Tuulimäen väestönsuojassa sekä espoolaisilla kouluilla.
Telinevoimistelu lajina
Telinevoimistelu on kehon hallintaa parhaimmillaan: lajin parissa kehittyvät niin voima ja notkeus kuin koordinaatiokykykin. Tunneilla verrytellään leikkimielisesti, kehitetään lihaskuntoa ja -venyvyyttä ja harjoitellaan kullekin ryhmille sopivantasoisia temppuja. EsTT:n reipashenkisissä harjoitusryhmissä lapset oppivat fyysisten taitojen lisäksi sosiaalisia taitoja ja käyttäytymismalleja.
Poikien telinevoimistelussa varsinaisia telineitä on kuusi: permanto, hevonen, renkaat, hyppy, nojapuut sekä rekki. Apuna harjoittelussa käytetään lisäksi erilaisia oheisvälineitä, mm. palloja, puolapuita ja volttimonttua. Vain valmentajan mielikuvitus on rajana! Toiminta on monipuolista ja eri tasoisten voimistelijoiden tarpeet pyritään huomioimaan harjoitusryhmissä. Poikien telinevoimistelun harrastajia on seurassamme vuosittain noin 450, joista noin 50 voimistelee kilparyhmissä.
Lisätietoa lajista SVOLIn sivuilta.
Tervetuloa mukaan toimintaan!