IMG_7353

Ensimmäisten osallistumismitalien riemua

Seurassa voimistelee noin 250 kilpavoimistelijaa lasten, nuorten ja aikuisten sarjoissa sekä noin 40 esikilparyhmiin osallistuvaa alle 10 v lasta eri lajeissa. Perustamme vuosittain uusia esivalmennusryhmiä, osa näistä toimii ponnahduslautana myöhemmin valittavaan lajiin ja jotkin ovat suoraan lajikohtaisia. Kussakin alkavassa ryhmässä on n. 12 lasta ja sitä ohjaa vastuuvalmentaja apunaan apuvalmentaja. Ensi alkuun harjoituksia on 2-3 kertaa viikossa 1,5 tuntia kerrallaan. Myöhemmin harjoituskerrat ja tuntimäärät nousevat.

Uusia voimistelijoita otetaan aloittaviin ryhmiin (‘esikilparyhmät’) katselmusten kautta. Niihin voi osallistua seuran harrasteryhmäläiset ja ulkopuoliset. Voimistelukokemusta ei tarvitse olla.

Kilpaileminen Voimisteluliiton lajeissa alkaa osallistumisella Stara-tapahtumaan. Siellä ei anneta vielä pisteitä vaan suullinen arvio. Kunkin lajin 1 -luokka on ensimmäinen kilpailuluokka. Eteneminen luokasta toiseen tapahtuu kehittymisen ehdoilla, harvemmin ikäkausittain, kuten voimistelun sääntöihin ja kulttuuriin kuuluu. Nousu määräytyy ensi vaiheessa valmentajan arvion mukaan, myöhemmissä luokissa on käytössä myös ns. nousupisteet, jotka pitää saavuttaa luokkanousun saavuttamiseksi.

7V7A3544Seura painottaa valmennusfilosofiassaan turvallista kehitystä ja perusasioiden laadukasta suorittamista. Voimistelu tuottaa iloa ja kehitystä. Kaikki tekeminen rakentuu ennen opitun päälle eikä oikoteitä ole. Sinnikkyys palkitaan huimana taitona ja urheilullisen elämäntyylin omaksumisena. Hitaasti kiiruhtaminen tuo turvallisuutta, kun uusien taitojen oppiminen tehdään hallitusti.

Perheeltä ja voimistelijalta edellytetään sitoutumista käydä harjoituksissa ja tukea lapsen kehitystä sen eri vaiheissa. Harjoitteluaktiivisuus ja niissä viihtyminen ovat ratkaisevia kehittymisen kannalta. Ryhmävaihdoksia tulee vuosien mittaan, jotta kunkin harjoitusryhmän keskinäinen taso säilyy riittävän samanlaisena. Kehityskaaret ovat yksilöllisiä ja seura kannustaa oman tason löytämiseen.

Kustannukset muodostuvat alkuvaiheessa pääosin harjoitusmaksuista. Harjoituksiin voi osallistua tavallisissa vaatteissa eikä muita varusteita alkuun tarvita. Myöhemmin tulevat mukaan leiri- ja kisamatkat. Ne suuntautuvat useimmiten kotimaahan ja lähiseudulle. Liiton leireistä suurin osa pidetään Kuortaneella ja alueleireistä Kisakalliossa Lohjalla.

Valmennuksen linjauksetEspoon Telinetaiturit 8.3.2016-37 (Small)

Valmennus on kokonaisuudessaan ammattivalmentajien käsissä. Seuran valmentajat ovat käyneet läpi liiton ja kansainvälisen liiton ylimmät koulutukset ja omaavat kokemusta olympiafinaalitason toiminnasta. Tuemme sekä kansainväliselle huipulle suuntaavaa toimintaa että kansallisen tason urheilua. Valmennustoiminnassa pidetään mukana kaikki motivoituneesti harjoittelevat ja kilpailevat lapset ja nuoret. Kehittymisen mahdollisesti hidastuessa pyritään löytämään sopiva ryhmä tai toinen laji seuran sisältä. Kasvupyrähdyksiin liittyvät vaihtelut kehityksessä otetaan huomioon ryhmävalinnoissa ja yksilöllisessä valmennuksessa.

Harjoittelu tapahtuu ohjatusti, ryhmien koon vaihdellessa 7-14 välillä. Isommissa ryhmissä on kaksi valmentajaa läsnä, ainakin telineharjoittelun aikana. Harjoittelun tavoitteet, sisältö ja määrä noudattaa Urheilijan polun linjauksia. Korkeimmalle kansainväliselle tasolle tähtäävät ja motivoituneet urheilijat harjoittelevat enimmillään 28-30 tuntia viikossa, kansalliselle tasolle tähtäävät 14-19. Alle 14v harjoitusmäärät riippuvat lajista ja nousevat iästä ja kehitysvaiheesta riippuen. Valtaosa harjoittelusta tapahtuu iltapäivisin ja pidemmälle edistyneet harjoittelevat myös aamuisin. Opiskelu yhdistetään harjoitteluun yhteistyössä opettajien ja rehtorien kanssa.

Esikilparyhmät ja siirtyminen kilparyhmäksi

Esikilparyhmän tavoitteena on tutustuttaa lapset lajiin ja innostaa harjoittelemaan tavoitteellisesti. Alkuun tavoitteena on oppia harjoittelemaan sekä toimimaan ryhmässä. Varsinaiset voimistelulliset osaamistavoitteet tulevat mukaan pikku hiljaa.

Siirtyminen kilparyhmäksi tapahtuu päävalmentajan hallinnoimana ensimmäisen kilpailukauden jälkeisenä kautena. Ensimmäiset kilpailutkin käydään siis vielä lajiin ja sen piirteisiin tutustuen (esim: ensimmäiset kisat maaliskuussa, kilparyhmäksi siirrytään heinä-elokuussa).

Siirtymisen ehdot:

  • Voimistelijat ovat taidollisesti valmiit siirtymään
  • Voimistelijat osoittavat halua harjoitella
  • Voimistelijat haluavat kilpailla
  • Vanhemmat sitoutuvat tavoitteellisen toiminnan vaatimuksiin
    • Harjoittelun viikkorytmi
    • Ruoka, uni, lepo
    • Leirien ja loma-aikojen harjoittelun huomioonottaminen perheen suunnitelmissa
    • Siirtymävaiheessa on tärkeää ymmärtää sitoutuminen lajiin ja kilpailemiseen tuleviksi vuosiksi

Ne voimistelijat, jotka eivät halua sitoutua tavoitteelliseen kilpavalmennukseen, voivat valita ikäryhmän harrasteryhmän.

Lisenssit ja vakuutukset

Seura noudattaa Suomen Voimisteluliiton lisenssi- ja vakuutusmääräyksiä sekä omia sopimuksiaan vakuutusyhtiön kanssa. Seuran harrastevoimistelijat (alle 16v) on vakuutettu harrastevakuutuksessa. Ko. vakuutus ei koske esikilpa- tai kilpavoimistelijoita vaan heillä pitää olla oma vakuutus. Joko liiton kilpailulisenssiin kytketty vakuutus tai oma.

Lisenssi ostetaan syksystä 2016 alkaen Jäsenrekisterin kautta. Kukin voimistelija on itse vastuussa oman lisenssin ostamisesta. Ongelmatilanteissa voit olla yhteydessä Voimisteluliiton tukeen: lisenssit@voimistelu.fi tai 040 656 5100.

FIG-lisenssiä tarvitaan kansainvälisissä kilpailuissa. Huomioikaa tarvittava viive sen ostamisessa. FIG -lisenssiä ei voi ostaa netistä vaan kansainvälisestä liitosta Suomen Voimisteluliiton kautta. Tämä vaatii paperityötä ja aikaa.

Harjoitusmaksut

Seuran harjoitusmaksut ensimmäisten vuosien osalta ovat alla olevan suuruisia. Trampoliinivoimistelun maksut ovat korkeammat johtuen pienemmistä harjoitusryhmistä.

Syksyn 2016 maksut ovat samat kuin keväällä 2016 (Hallitus 10/2016 päätös)

h/vko Syksy 2016 TRA
3 540 620
3,5 565 650
4 595 685
4,5 615 705
5 640 735
5,5 660 760
6 675 775
6,5 695 800

Kilpavoimistelun sitoumukset 2017-18

Kilparyhmäläisen sitoumus käytänteisiin

Kilparyhmäläisen maksusitoumus

KILPARYHMÄLÄISEN JA SEURAN SITOUMUS TERVEELLISEEN URHEILUUN

Kausi 2016-17

ESTT Kauden palkittavat ja avaus 27.8.2016

SAVE THE DATE: Kauden 2016-17 päätöstilaisuus Poliisien kesämajalla Lauttasaaressa 15.6.2017 klo 17 alkaen.