fbpx

Kausitiedote 2020-21

Kausitiedote 2020-2021 

KAUDET 

Harrasteryhmien syyskausi 24.8.-13.12.2020. 

Harrasteryhmien kevätkausi 11.1. – 9.5.2021. 

Säännöllisen harjoituskauden jälkeen on vielä syyskaudella joulunäytösharjoituksia ja mahdollisia korvauskertoja. Näistä tiedotetaan ryhmille erikseen lähempänä. 

Syksyllä aloittava ryhmä jatkaa kevätkaudelle ja ilmoittautuminen kattaa automaattisesti kevätkauden, joten vuoden 2021 alussa ei tarvitse tehdä uutta ilmoittautumista. Mikäli ei halua jatkaa syksyn jälkeen kevätkaudelle, voimistelijan paikka tulee poistaa kevään ryhmästä. Kevään ryhmästä ei voi jäädä pois vain jättämättä tulematta paikalle vaan paikka pitää perua erikseen, kts ohjeet alla. 

Ilmoittautumalla ryhmään hyväksyt sääntömme ja ehtomme. Luethan ne hyvin ennen ilmoittautumista Jäsentiedon etusivulta. Etusivulla on myös kerrotte miten toimia esimerkiksi ryhmän vaihdossa tai peruutuksissa. 

MAKSUT 

Asiakas saa harjoitusmaksun sähköpostiinsa ilmoittautumisen yhteydessä. Harjoitusmaksun voi maksaa myös Paytrail-verkkomaksuna.  Aikuisten harjoitusmaksuihin voi käyttää Smartum- tai ePassi-seteleitä. Jäsenmaksua tai lasten harjoitusmaksuja ei voi maksaa etuseteleillä. 

Harjoitusmaksu peritään täysimääräisenä kaikilta 18.10.20 mennessä aloittavilta. Tämän jälkeen aloittaville maksu on puolet harjoitusmaksusta. Kevätkauden täyden maksun päivämäärä on 14.3.2020 Sen jälkeen aloittaville maksu on puolet harjoitusmaksusta. 

Laskut näkyvät myös jäsenrekisterissä voimistelijan tiedoissa, josta ne voi tarvittaessa tulostaa. Muistutuslasku lähetetään sähköpostitse. Maksamattomat harjoitusmaksut toimitetaan perintätoimistolle perittäväksi. 

Harjoitusmaksun lisäksi laskutetaan kaikilta ryhmissä voimistelevilta seuran 25 EUR jäsenmaksu. Se maksetaan kerran 1.8.2020-31.7.2021 välisenä aikana. 

KOKEILUMAKSU JA PAIKAN PERUMINEN 

Voimistelijalla on mahdollisuus peruuttaa paikkansa ryhmässä ennen kolmatta harjoituskertaa, jolloin palautamme harjoitusmaksun ja perimme 20 euron varausmaksun. Mikäli peruutus 24 tuntia ennen ensimmäistä harjoituskertaa ei varausmaksua peritä. Pidennetty kokeilujakso. Mikäli peruutus tehdään ennen kuudetta kertaa peritään puolen kauden maksu.

Kun voimistelija saa paikan ryhmästä (myös jonopaikalta) voi hän käydä kokeilemassa ryhmää kaksi kertaa. Kokeilusta veloitamme 20 euron kokeilumaksun. Veloitus on sama, vaikka ryhmää kokeillaan vain kerran. 

Kokeilun jälkeen voimistelijan tulee perua paikka 24 h ennen kolmatta kertaa harjoitus kertaa, jos hän ei siinä jatka. Kolmannen harjoitus kerran jälkeen voimistelija on sitoutunut maksamaan koko kauden harjoitusmaksun. 

Jos peruutus tapahtuu kolmannen kerran jälkeen mutta ennen  kuudetta kertaa, niin perimme puolen kauden maksun. Vastaava maksu peritään myös silloin, jos ilmoittautuminen tapahtuu kauden kesken ja peruutus tehdään ennen kuudetta kertaa ilmoittautumisesta.

Paikan peruutus on tehtävä jäsenrekisterissä poistamalla voimistelija ryhmästä. Peruutus tehdään omat tiedot-kohdasta Osallistumiset välilehdeltä ryhmän nimen edessä olevasta roskakori- kuvakkeesta. Ilmoitus ohjaajalle tai sähköpostiviesti eivät riitä paikan perumiseksi! 

Jos ryhmän osallistujamäärä jää alle puoleen ryhmän koosta voidaan ryhmä perua ja maksu palautetaan. 

Tapahtumista tiedotetaan pääsääntöisesti sähköpostitse ja seuran nettisivuilla www.espoontelinetaiturit.fi. Vanhempien tulee tarkistaa ja tarvittaessa päivittää omat ja alaisuudessaan olevien lasten yhteystiedot jäsenrekisterissä. Varmistattehan, että lasten tiedoissa ilmoitettu huoltajan puhelinnumero ja sähköpostiosoite ovat omissa lokeroissaan, ei vain lisätiedoissa. Kun tiedot ovat aina ajan tasalla niin taataan edellytykset sujuvalle yhteydenpidolle kauden aikana. 

PANDEMIA TAI MUISTA SYISTÄ JOHTUVAT RAJOITUKSET

Mikäli julkishallinto antaa määräyksiä toiminnan sulkemiseksi, rajoittamiseksi tai toimintaa muutoin merkittävästi koskien, toimitaan seuraavasti:

Ensisijaisesti seura pyrkii järjestämään korvaavaa salitoimintaa toimintavuoden 2020-21 aikana 30.6.2021 saakka. Toissijaisesti suoritamme maksun palautuksen sulun ajalta, mikäli korvaavaa toimintaa ei ole pystytty järjestämään.

POISSAOLOT 

Satunnaisia poissaoloja ei hyvitetä eikä poissaoloa voi korvata toisessa ryhmässä. Yli 2 viikkoa jatkunut sairastelu tai loukkaantuminen käsitellään erikseen, jolloin on myös esitettävä lääkärintodistus.  Juhlapyhistä tai niiden aatoista johtuvia vapaita ei korvata. Seura ei myöskään korvaa tuntien menetyksiä, silloin kun harjoitustila on pois käytöstä jonkin muun tahon, esim. kaupungin tai koulun oman käytön takia. Yksittäisistä poissaoloista ei tarvitse ilmoittaa ohjaajalle tai toimistolle, mikäli niin ei erikseen ole pyydetty tekemään. 

Seuran kaikki harrastajat ovat vakuutettuja OP Vakuutuksen ryhmätapaturmavakuutuksella. Onnettomuustapauksissa pyydetään olemaan yhteydessä seuran toimistoon. Lisätietoa vakuutuksesta. 

Tärkeät päivät toimintavuoden 1.8.2020-31.7.2021 aikana:
12.-16.10.2020        Syyslomaviikko, ei harjoituksia
la 31.10.2020       Pyhäinpäivä, ei harjoituksia
su 6.12.2020      Itsenäisyyspäivä, ei harjoituksia
su 13.12.2020     Syyskausi päättyy
14.-20.12.2020    Korvauskertoja
11.1.2021           Harrasteryhmien kevätkausi alkaa
22.-28.2.2020    Hiihtoloma, ei harjoituksia
2.-5.4.2021    Pääsiäisloma, ei harjoituksia
la 30.4.2021       Vappuaatto, ei harjoituksia
su 1.5.2021         Vappupäivä, ei harjoituksia
su 9.5.2021            Harrasteryhmien kevätkausi päättyy
10.-16.5.2021              Korvauskertoja 

Tapahtumista tiedotetaan pääsääntöisesti sähköpostitse ja seuran nettisivuilla www.espoontelinetaiturit.fi. Vanhempien tulee tarkistaa ja tarvittaessa päivittää omat ja alaisuudessaan olevien lasten yhteystiedot jäsenrekisterissä. Varmistattehan, että lasten tiedoissa ilmoitettu huoltajan puhelinnumero ja sähköpostiosoite ovat omissa lokeroissaan, ei vain lisätiedoissa. Kun tiedot ovat aina ajan tasalla niin taataan edellytykset sujuvalle yhteydenpidolle kauden aikana.