EsTT:n poikien harrastekilpailut käytiin Tuulimäessä 9.4.2011

EsTT:n poikien harrastekilpailut käytiin Tuulimäessä 9.4.2011

Kilpailemassa oli 25 telinetaituria kaikilla kuudella telineellä, joista voimistelijat saivat suorittaa haluamansa telineet. Pojat jaettiin luokkiin alkeet, taso 1 ja taso 2. Tuomareina toimivat seuran omat valmentajat ja ohjaajat.

Päivä alkoi klo 9.45 reippaalla alkulämmittelyllä, jonka jälkeen pojat saivat treenata vielä telineillä tuomarin antaessa esimerkkisuorituksen ja vinkkejä. Kilpasarjoihin lähdettiin alkumarssilla ja yleisön reippaasti kannustaessa.

Samaan aikaan olleen Team Gymin leiriläisten vanhemmat pitivät puffettia avoinna ja huoltajat kahveissa. Yleisö pääsi saliin aivan telineiden viereen kannustamaan voimistelijoita. Kaikki järjestelyt sujuivat mallikkaasati ja päivä päättyi palkintojenjakoon reilusti etuajassa klo 12.15.

Kaikista luokista palkittiin ensin 3 parasta mitalilla ja tavarapalkinnolla. Lopuksi kaikki osallistujat palkittiin EsTT 2011 mitalilla.

Yhden telineen max pisteet oli 10.00 ja 6-ottelun 60.00. Päivän parhaat telinekohtaiset pisteet suoritettiin permannolla Eetu Enkovaaran ja Timo Norkniivilän toimesta, joista kummallakin saivat täydet 10.00 pistettä.

6-ottelusta päivän parhaat pisteet tehtaili :

1. Timo Norkniivilä 52,50
2. Eetu Enkovaara 52,10
3. Sebastian Hyvärinen 52,00

TULOKSET

Kiitos kaikille kilpailuihin osallistujille, kannustusjoukoille ja ohjaajille.

Katsaus loppukevään harrastuskauteen –

Seuraavana tavoitteena kaikilla harrastepojilla on loppukaudesta suoritettavat taitotasotestit joiden perusteella pääsee nousemaan vaativampiin harjoitteluryhmiin. Testit tehdään normaalien harjoitusaikojen yhteydessä oman ohjaajan kanssa. Vuoden 2011 taitotasokortit annetaan voimistelijalle viimeisen viikon (vk 19) harjoituksissa. Kortit tukevat voimistelijoiden kehityksen seurantaa sekä seuraavan kauden ryhmän valintaa ja sisältää lisäksi oman ohjaajan suosituksen seuraavalle kaudelle. Kaikkien tällä hetkellä mukana olevien voimistelijoiden tulee ilmoittautua syksyn ryhmiin jäsenrekisterin kautta. Ilmoittautuminen alkaa 17.5.11

TERVEISIN

EsTT, poikajaosto